Hengityksiä

Eikä siinä oikeastaan ole mitään kummallista, kunhan katsoo vain ja ihmettelee. Ja kun tarpeeksi katsoo, ymmärtää ja yrittää nähdä maiseman taakse.

Mitä on olla olemassa?

Kun teen kuvia, hyppään mukaan tapahtumaan. Osallistun. Yhtäkkiä tuntuu niin kummalliselta, niin merkilliseltä, merkitykselliseltä. Valokuvatessani olen kokonaan.

Juuret

”Omistan heistä kaikista jotain, ainakin osan.”

Pysyttelin piilossa niin kauan,
että etsijät kyllästyivät

Pienenä pelkäsin pimeää. Pelkäsin pimeää käytävää, joka johti äidin ja isän makuuhuoneeseen. Kun pelkäsin, piilouduin peittoni alle ja ajattelin olevani näkymätön ja tällä tavoin myös turvassa.

Hetkittäin

Vaarini on sanonut: ”Ihmisen sielu on kuin muovipussi, se on ohut ja läpinäkyvä ja vetää noin neljä litraa.” Hän on realisti, mutta suhtautuu elämään ironialla.

Palaan pian

Meikattiin.
Haaveilin seikkailusta.
Miltä mä näytän?
Viettelijä.
Ovi käy.
Suin häveliäästi hiuksiani.

Elämän jälkiä

Pyrin pehmeällä valon ja varjon käytöllä, sekä sommittelun ja rajaamisen avulla nostamaan kuvissa esille henkilöitä yhdistävän tekijän: arvet.

Domestic voodoo

“Me mennään vaan johonkin. Yleensä aika tavallisiin ja rumiin paikkoihin.”